4 Haziran 2022 Cumartesi

Sanapaino ja lausepaino

 PAINO 

Painolla tarkoitetaan sitä, että jokin puheessa esiintyvä tavu tai sana äännetään siten, että se erottuu voimakkaammaksi kuin ympäristön tavut ja sanat. Tavallisesti ajatellaan, että paino saadaan aikaan suuremmalla intensiteetillä eli käyttämällä enemmän voimaa, energiaa. Myös äänteiden keston pidentäminen antaa niille suuremman painon. Edelleen painollisissa tavuissa äänteet ovat kvaliteetiltaan puhtaampia, selvemmin äännettyjä. Painottomien tavujen vokaalit ovat redusoituneita eli ne ääntyvät heikommin. 

SANAPAINO 

Silloin kun tavu äännetään voimakkaampana kuin sanan muut tavut, sanotaan kysymyksessä olevan sanapaino.

pääpaino, 

sivupaino 

ja painoton

Suomessa sanan pääpaino on aina ensimmäisellä tavulla. Toinen ja viimeinen tavu ovat aina painottomia. Sivupaino on tavallisesti kolmannella tavulla, jos sana on neli- tai useampitavuinen, ja sen jälkeen aina joka toisella tavulla. 

Esim:

Sanassa "kirja" on sanapaino tavulla "kir".


LAUSEPAINO

Silloin kun sana äännetään voimakkaampana kuin lauseen muut sanat, kysymyksessä on lausepaino. Lausepainoa käytetään suomessa samoin kuin muissakin kielissä lähinnä kolmeen tarkoitukseen, jotka ovat 1) korostus eli emfaasi, 2) uuden ja vanhan tiedon osoittaminen (teema ja reema) sekä 3) syntaktisen rakenteen osoittaminen.

Esim:

Lauseessa "Luen kirjaa" sanalla "kirjaa" on enemmän lausepainoa kuin sanalla "luen".

1) Korostus eli emfaasi:

- POIKA luki kirjaa. (Ei joku muu.)

- Poika LUKI kirjaa. (Ei esim. repinyt sitä.)

- Poika luki KIRJAA. (Ei jotakin muuta.)

2) Uusi ja vanha tieto eli teema ja reema

- Pihalla istuu KISSA. (Kissa tulee vasta nyt puheeksi.)

- Huomenna matkustan HELSINKIIN. (Helsinkiin on uusi tieto.)

3) Syntaktisen rakenteen osoittaminen

- Autoimme JUURI haavoittuneita. (juuri määrittää sanaa haavoittuneita.)

- Autoimme juuri HAAVOITTUNEITA. (juuri määrittää sanaa autoimme.)

Hiç yorum yok:

Yorum Gönder